Vessapohdintaa

Vettä ei ole ollut viimeiseen 2-3 päivään. Vessa ei vedä, ellei siihen täytä vettä ulkopuolelta, ja tietenkään vettä ei ole ulkona säiliöissäkään kun on juuri vääntänyt maailman isoimman kakan ja käyttänyt viimeiset tipat sen hukuttamiseen (ei hukkunut). Minä pakenin lopulta Thameliin hoitamaan vessa-asiani, kun ummetus on alkanut vaivamaan pelkästä kakkaamisen pelosta. Ei muuta kuin mocchachino nassuun ja pöntölle rukoilemaan!

Pohdinnan hetkillä aloin miettimään Nepalissa syntynyttä, aivan uudenlaista suhdetta vessoihin. Etenkin matkatessa tulee kohtaamaan kaikenlaisia vessoja, ja tietenkin erityisen positiivinen vessakokemus jää mieleen loppuiäksi. Samalla tavalla erityisen ikävä, paska vessa tulee painajaisen tavoin kummittelemaan öisin. (Trainspottingin "The worst toilet of Scotland" antaa vähän osviittaa mikä tällainen painajainen voi olla.) Istuessani kävin läpi ne monet vessat missä on tullut vietettyä aikaa, ja ajattelin jakaa tämän kokemuksen lukijoidemme kanssa.

Yleisin vessakokemus
Turistialueilla matkatessa yleisin vessatyyppi on flush-vessa, mutta kunnioitettavissa paikoissa kun yleensä sekä flush- että reikävessa. Vessa on perussiisti, mutta ilmassa on epämiellyttävä haju. Nousee epäilys että saippua on likaisempi kuin mikään mihin omassa kehossaan voi koskea (tiedoksi: ihmisen kaikkein likaisin kohta on KASVOT, ja etenkin suu; ihmisen puremassa on moninkertainen tulehdusvaara esimerkiksi koiran puremaan verrattuna). Kuitenkin hommat tulee hoidettua ilman suurempaa epämiellyttävyyttä, ja hyvällä onnella vettä on tarpeeksi että kehon toimintojen tulos häviää putkistoon.

Pahin vessakokemus
Vessan haistaa jo kaukaa, joten sitä ei tarvitse erikseen etsiä. Yleensä bussireittien varrelle rakennetut vessat ovat pahimpia, koska siellä käy yleensä jopa tuhansia ihmisiä päivän mittaa. Intialaistyylisiä reikävessoja on rakennettu useita vierekkäin, ja niitä erottaa joko vaneri tai pelti. Nepalissa harvoin tuulee, joten vaikka seinän ja katon välissä on rako, haju jää ja pinttyy kaikkialle (jostain syystä reikävessat haisevat aina). Onnella vessassa on pieni käsihana, jossa saa huuhteluvettä. Jos tällaista ei ole, sitä on tuotava ulkona olevasta hanasta, jossa on tietenkin aina kymmenen ihmistä pesemässä käsiään. Muussa tapauksessa mitä tulikin tuotettua kaakeleille, jää sinne. Jos vettäkään ei tule, ei hätää: Nepalissa highwayt myötäilevät jokia.
Toinen tilanne on länsimainen flush-vessa, kun vesi on loppu. Tyypillinen tilanne on turistihotelli, jonka käytävävessa on hirvittävällä tavalla tukossa. Vaikka et itse kärsisi ripulista, turistiryhmä käytävän päässä kärsii tästä kauniista taudista, ja kuulet kuinka puolen tunnin välein käy ensin huoneen ovi, sitten vessan ovi, ja takaisin. Tiedät, ettei vettä tule, mutta alkaa olla jo hätä siitä pannukakusta ja mustasta kahvista, jonka nautit hetki sitten. Haju tulvii jo käytävään. Vastahakoisesti poistut huoneestasi ja astut vessaan. Pöntön kansi on kiinni, mutta se on pakko avata. Kantensa menettänyt roskis tulvii paskapaperia, ja niitä on lattialla. Torakka pakenee viemäriin ja hyppyhämähäkit ovat vallanneet ikkunan. Mietit, ovatko ne myrkyllisiä, kun joudut kuitenkin istumaan naama ikkunan vieressä. Haju on sietämätön. Avaat pöntön, ja ennen valkoinen vessa on nyt ruskean eri sävyissä. Seassa on hiukan verta. Luulet, että et pysty siihen, mutta tuntuu että suoli repeää. On siis tehtävä se, mikä tuntuu mahdottomalta: vedät henkeä avoimesta ikkunasta ja istut työskentelemään. Harmi vaan että joku takoo ovea ja huutaa hepreaksi kirouksia. Vessassa ei ole kuppia, ei pikkuhanaa pöntön vieressä, ei paperia, ei saippuaa. Peset itsesi epätoivoisesti (likaisen) lavuaarin vieressä melkein toisella puolella vessaa. Peset vedessä käsiäsi, ennen kuin lopulta luovutat vessan israelilaiselle turistille, joka meinaa tappaa sinut syöksyessään vessaan. Päätät vaihtaa hotellia, ja käydä aivan ensimmäiseksi suihkussa: huomaat että sielläkin on samat ripulit pöntössä, ja plussana poistoputki ei vedä, joten pian koko lattia lainehtii pesuvedestä (jossa lilluu tupakantunppi, kuka hitto polttaa vessassassa?). Perkele.

Ahdistavin vessa
Yöpyessämme Bhaktapurissa Kaislalla ei ollut ongelmia käydä vessassa, mutta minä sen sijaan 183-senttisenä miehenä huomasin kykeneväni aivan uusiin akrobaattisiin taitoihin. Minun jalkani eivät mitenkään mahtuneet siihen tilaan, mikä oli varattu seinän ja pöntön väliin, joten istuin pöntöllä poikittain. Se ei vielä varsinaisesti ollut ongelmallista, mutta itseni peseminen oli lähes mahdotonta. Käteni ei mahtunut mistään suunnasta berberille, enkä enää edes muista minkälaiseen akrobaattisiin ulottuvuuksiin minun piti taipua. Muistan vain hiipivän avuttomuuden ja klaustrofobian, mutta jotenkin siitä selvisin. Nepalilaisille ilmeisesti riittää, että huoneessa on vessa: se kuinka paljon tilaa on varattu ympärille on toissijaista.

Nepalin paras vessa
Maan parhaimmat vessakokemuksen vetää ehdottomasti Bhat Bhaten Super Storen lähellä oleva Roadhouse Cafén vessa. Sen suunnittelu ei ole tylsää valkokaakelia, vaan sen kaakelit ovat sateenkaaren väreissä. Vessasta löytyy flush-vessa ja pisuaari, ja pisuaarin pohjalla on tuoksusaippuoita. Lavuaarin vierellä on myös malja, jossa on kukka ja hajusteita, saippua on ihoa hellivää hunajasaippuaa. Pöntön ympärillä on reilusti tilaa, ja käsisuihku. Vessa on aina kuiva ja siisti, eikä siellä haise kusi eikä paska. Kätensä voi kuivata joko puhaltimessa tai froteepyyhkeeseen. Peili on puhdas ja särötön. Tämä pesee näyttävyydessään ja miellyttävyydessään jopa länsimaiset vessat, etenkin värillisillä kaakeleillaan. Rikkaana ravintolaketjuna Roadhouse Cafén vessoissa on aina vettä, eikä mikään kakka tuki sitä. Kumpa Suomessakin olisi näin kauniita vessoja.

Siinä siis eri vessakokemuksista. Suomessa nämä muistot varmasti haalistuvat, kun tuttu ja turvallinen vessa on kaikkialla samanlainen, mutta jos suoli ei toimisi näin omituisesti, ei näillä kokemuksilla olisi edes näin paljon painoarvoa. Aasiassa todellakin jokainen vessakokemus on aina erilainen, johtuen sitten omasta suorituksestaan tai ympäröivästä teknisestä osaamisesta.

Viimeaikoina sanottua: "Oppiikohan siihen enää että suoli toimii normaalisti? Toivoisimpa ettei olisi koko ajan joko ripuli, ummetus tai jättikakka."

Bonus: Täman viestin kommentiksi sopisi oma paskin/paras vessakokemukseksi ulkomailta! Kommentoida saa toki muutenkin ihan normaalisti.

Post Scriptum: Lapset voivat hyvin. Vanhemmilla lapsilla on nyt viimeiset loppukokeet käsillä. Eräs vanhemmista lapsista kertoo meille nykyään tarinoita Buddhasta, kun meiltä kysyttiin lempijumalaamme: emme jaksaneet selittää ateismia, joka on jonkinlainen rikosta vastaava asia täällä. Muutamat nuoremmat lapset ovat vierailemassa sukulaistensa luona, ja yksi (Anjana) on saatettu jo kotouttaa; emme ole vielä kysyneet asiaa Pramilalta. Jack, joka täytti 16 vähän aikaa sitten, ei enää saa lain mukaan asua lastenkodilla, joten ymmärtääkseni Jack elää pääsääntöisesti Pramilan luona, mutta on kuitenkin lastenkodin arjessa mukana. Lastenkodilla oli myös käymässä Aamaan toinen tytär ja Pramilan sisko Priti, joka lähtiessään lahjoitti kuntopyörän!

Meille on myös tulossa näillä hetkillä uusi vapaaehtoinen Ruotsista! Onkin siis aika petrata ruotsintaitojaan, senkin takia että kun tulemme Suomeen ja aloitamme uuden lukuvuoden, meitä odottaa ruotsinkurssit joissa meidän oletetaan osaavan ruotsia (ei muuten osata kuin jag heter petri ja hur mår du, viiden vuoden pakkoruotsin tuloksena). Olemme myös lähdössä 29. maaliskuuta Pharpingiin kahdeksi viikoksi luostariin asumaan ja opettamaan munkeille englantia. Pharping on Kathamdun laaksossa sijaitseva kylä, joka yllättäen löytyi Lonely Planetista: se on tiibetiläispakolaisten asuttama kylä.

Täällä on nykyään myös aika lämmin, ylin lämpötilä +27 ja alin +13. Me olemme asuneet tammikuusta asti toisessa kerroksessa, jonka katosta-lattiaan -ikkunat tarjoavat iltapäivästä luontaisen lämmityksen. On ollut jopa tukahduttavan kuuma, ja nykyään pidämme öisinkin ikkunoita auki. Ja koko ajan lämpenee, joten toukokuussa saatammekin olla pelkkiä ruskeita rusinoita (paitsi Kaisla, joka ei rusketu). Lämpötilat ovat aiheuttaneet senkin, että kaikenlaiset mönkiäiset mönkivät piiloistaan: olemme nähneet muurahaisia, hämähäkkejä ja hyttysiä, mutta onneksi vain rajatusti ja harvoin... Toistaiseksi. Inhottavinta oli nähdä kantaravintolamme (Maharajgungin Downt Town Tandoori, parhaimmat naanit ja curryt toistaiseksi) tiskillä vilkkaan ja nopsakan torakan. Odotamme hetkeä, jolloin saamme taas seuraksemme hämähäkkejä ja bedbugeja huoneeseen, mutta toisaalta olisi taas kiva nähdä mitä tapahtui liskollemme alkuperäisessä vapaaehtoisten huoneessa. Ehkä voimme tuoda sen nykyiseen huoneeseemme syömään ylimääräiset eliöt.