Vipassanasta

En ole mikään meditaatioekspertti, en ole ikinä edes meditoinut ennen VIpassanaan menoa. En myöskään ole mikään Vipassana-tietäjä, tarkoitus ei ole siis antaa teille mitään Vipassanatietopakettia, vaan kertoa vaan vähän omista kokemuksistani.

Kävin siis täällä 10 päivän meditaatiokurssin, Vipassanan (tarkoittaa introspektiota). Vipassana perustuu Siddharta Gotaman meditaatio-oppeihin, ja kurssilla opitaan S.N. Goenkan johdolla. Goenka ei siis itse ole paikalla vaan häntä kuullaan kaiuttimien välityksellä ja katsotaan iltaisin dvd:ltä.
Vipassanassa ei ole mitään uskonnollista, Gotama Buddha ei ikinä väittänyt olevansa mitään muuta kuin tavallinen mies, eikä missään vaiheessa sisällyttänyt oppeihinsa mitään henkilöpalvontaa tai riittejä. Gotama Buddha on vain yksi valaistunut, ja häntä ennen on ollut paljon valaistuneita, hänen aikanaan oli paljon valaistuneita ja hänen jälkeensä on ollut paljon valaistuneita.

Täytyy sanoa että oli aika vaikeaa istua päivässä yli 10 tuntia meditoiden, tällä aiemmalla nollakokemuksella. Rankimmaksi sen teki istuma-asennon löytäminen. Aluksi luulin että jokaiselle ihmiselle on olemassa hyvä asento meditoida, ja minun täytyisi vain löytää se, mutta näinhän ei tietenkään ollut. Jokainen asento oli epämukava noin pidemmän päälle, eroja oli vain siinä millaista epämukavuutta istumien aiheutti. Vaihtoehtona oli että jaloista lähti tunto pikkuhiljaa kunnes jalkojen tilalla oli vain tunnottomat möhkäleet, jotka näytti jaloilta mutta ei tuntunut niiltä. Toinen vaihtoehto oli että jalkoihin vain sattui hirvittävästi.
Aluksi kurssilla ei edes mitenkään painotettu sitä ettei asentoa saisi vaihdella vähän väliä. Painetta tähän toi vain täydellinen hiljaisuus salissa, ja se että kun vähän avasi silmiä ja kurkisti mitä ympärillä tapahtuu, niin näki edessään täydellisen liikkumatta istuvat kokeneemmat meditoijat.

Seuraavaksi rankinta oli pitää ajatukset kurissa. Oli niin helppoa vaan antaa mielen lentää, suunnitella elämänsä järjestykseen, miettiä kaikki nykyiset ja menneet asiat läpi. Ehkä inhottavinta oli kun joku laulu alkoi soimaan päässä ja tuntui mahdottomalta päästä siitä eroon! Heti kun keskittyminen herpaantui tuli taas säkeitä päähän. Täytyy myös sanoa että minulta meni myös vähän ohi Goenkan mölinät, etenkin aamun ensimmäisellä istunnolla jolloin ne kesti varmasti lähemmäs puolisen tuntia. Mikä tarkoitus niillä oli? Jos Vipassanan tarkoitus on meditoida ilman mitään apuvälineitä, mantroja tai musiikkia niin eikö se mölinä ole vähän häiritsevää? Minusta ainakin oli. (Jos et ole vielä kokenut Vipassanaa, niin olkoon tämä mölinä sinulle yllätys kurssilla)

Kolmanneksi hankalinta, mutta siis yllättävän helppoa oli puhumattomuus. Tähän liittyen myös se että minun lisäkseni siellä oli kaksi ulkomaalaista naista, jotka olivat molemmat korealaisia ja eri iltaryhmässä kuin minä, ja miesten joukossa ulkomaalaisia oli muutama. Oikeastaan tuntui että puhumista ei kaivannut millään lailla. Ainoa asia milloin kaipasi kommunikoimista oli kun en aina ymmärtänyt mitä Goenka sanoi (hän käytti paljon sanoja joita en ymmärtänyt) tai mitä guru salin edessä sanoi. Mutta jälkimmäiselläkään ei ollut hirveästi merkitystä kun hän ei yleensä sanonut kuin milloin pidetään muutaman minuutin tauko, ja vaikka hän mokelsikin tämän suustaan useimmiten mielestäni kauhean epäselvästi, pystyi kyllä päättelemään mitä hän sanoi. Ne sanat taas mitä Goenka käytti ja mitä ei ymmärtänyt... Se oli välillä kurjaa. Kerran kysyin eräältä vapaaehtoiselta (vaikka Vipassanan ajan täytyy vaalia "jaloa hiljaisuutta" on tietysti meditaatioon liittyvät ongelmat luvallista purkaa henkilökunnan kanssa) mitä tarkoittaa "deed", eikä hän nepalilaisena osannut selittää minulle. Tämän jälkeen ajattelin että on parempi päätellä itse mitä mysteerisanat voisivat tarkoittaa. Eiköhän pointti kuitenkin aina tullut selväksi.

Kymmenentenä päivänä kun sai alkaa puhumaan, huomasin usein olevani kuitenkin hiljaa. Jotenkin puhuminen ei tuntunut edes hyvältä. Etenkään kun nepalilaiset jutteli paljon keskenään, ja kaksi korealaista myös keskenään. Ei tuntunut hyvältä häiritä muita kun ei varsinaisesti ole edes mitään sanottavaa. Monet nepalilaiset tuli kyllä kuitenkin juttelemaan minulle, joten en kuitenkaan voinut välttää kommunikointia sinä päivänä.

Asia joka ei liity Vipassanaan itsessään, mutta oli minulle todella rankkaa, oli olla erossa Petrissä. Siellä tajusin kuinka hyvin ollaan kasvettu yhteen, pahallakin tavalla. Tarkoitan sitä että kun ollaan käyty samaa koulua meidän seurustelun alusta lähtien, ja sitä ennenkin, ollaan kiinnostuttu lähes samoista asioista joten tehdään paljon vapaa-ajallakin asioita yhdessä. Siksi oli rankkaa olla kokonaan erossa toisesta, ja monesti alitajuntani jotenkin oletti että Petri on siinä jossain lähellä. Esim. kun lopetti meditaation odotin silmät avatessani näkeväni Petrin, hassua.

Mitä Vipassanasta sitten jäi käteen?
Se oli ensinnäkin paljon rankempaa kuin olisin osannut kuvitellakaan. Minulle antoi paljon rohkeutta huomata että pystyin kuitenkin tekemään sen, enkä lähtenyt sieltä kesken kaiken niin kuin monesti kävi mielessä.
En tullut sieltä takaisin pomppien, nauraen ja kärrynpyöriä tehden, niin kuin monet kanssatoverini näytti tekevän. Sen sijaan tuntui että löysin sieltä palan sisäistä rauhaa ja olo oli todella syvästi onnellinen. Petri sanoikin meidän nähdessämme että näytän hohkaavan onnellisuutta, vaikka en mitenkään räiskyvä ollutkaan.
Päätin myös että vaikka kokemus oli todella rankka, päätän yrittää ottaa meditaation elämääni ja yrittää meditoida aamuin illoin tunnin. Toistaiseksi tämä on onnistunut, saa nähdä mitä tulevaisuudessa käy.

Se mitä valaistumiselle tarkoitetaan jätän kullekin itselle mietittäväksi. Minusta se tarkoittaa sitä että löytää sisältäänsä onnellisuuden, pysyvän tunteen. Kuitenkin meditaatio antaa myös paljon muuta, keskittyminen helpottuu ja itsensä tarkkaileminen ja itsensä oppiminen paranee.

Suosittelen kyllä Vipassanan kokeilemista. Lähin paikka Suomea käydä Vipassana-kurssi on toistaiseksi Ruotsissa. www.dhamma.org

Joulu oli taas

Kyllä, olemme viettäneet joulua myös hindulais-buddhalaisessa Nepalissa. Mitenkään laajasti Nepalissa ei joulua vietetä, eli ei ollut pelkoa vatsahaavan aiheuttavasta jouluhysteriasta, joka tulvii joka viestimestä. Myös joululauluilta ollaan säästytty, huolimatta parista tapauksesta kun joku oli itsekseen niitä hyräillyt. Varsinaiset joulumainokset ollaan nähty vain Thamelissa, ja paikallisessa supermarketissa oli myynnissä halpaa joulukrääsää. Iski se joulustressi joka tapauksessa.

Me suunniteltiin ostavamme joululahjat kaikille lapsille, mikä siis tarkoitti noin 40 lahjapakettia, joiden pitäisi olla suunnilleen samanarvoiset mutta silti jotenkuten yksilölliset. Suuri apu saatiin meidän sukulaisiltamme, jotka olivat tulleet viettämään kolmen viikon "lomaa" Nepaliin, ja jotka olivat tuoneet mukanaan tajuttoman määrän vaatteita ja leluja. Kiitokset niistä kaikille lahjoittaneille!

Aatonaattona päädyttiin siihen, että jokainen saa 1-2 vaatekappaletta (alusvaatteita, lapasia tai pipoja), hedelmiä, karkkeja, koruja, kyniä ja tarroja. Muutama sai jotain erikoisempaa, kuten lompakon tai lukollisen päiväkirjan. Kaikki paketoitiin erivärisiin pahvikasseihin (lahjapaperiin kääriminen olisi ollut hyvin epäekologista ja kestänyt varmaan koko yön). Lahjat oli enemmänkin muodollisesti lapsen omia, sillä täällä kaikki vaatteet ja lelut ovat kaikkien käytössä. Mutta sehän se ei estä lasta fiilistelemästä pakettiaan!

Itse aattona tehtiin riisipuuroa kuivahedelmillä, manteleilla ja pähkinöillä (ja tietysti kanelilla) sekä kaakaota. Iltapäivästä syötiin äärimmäisen herkullinen dal bhat, ehkä yksi parhaista joita olin koskaan syönyt.

Kuva: Puuroo! (kuvan (c) Outi Neuvonen 2009)

Jotkut lapsista olivat arvelleet, ettei tänä vuonna tulisi lahjoja. Olimme olleet hyvin varovaisia lahjojen tuonnissa meidän huoneeseemme, ja pitäneet kaiken mahdollisimman salassa. Kun toimme lahjat alas, kaikki olivat tajuttoman hämmästyneitä. Tunnelma kohosi kattoon, kun pyysimme kaikkia istumaan alas, ja aloimme jakamaan lahjapusseja yksitellen.

Mielestämme jokainen oli tyytyväinen lahjoihinsa. Päivä jatkui nepalilaisille luonnollisella tavalla musiikilla ja tanssilla. Täytyy ihmetellä näiden fyysistä kuntoa, kun me vapaaehtoiset väsyttiin tanssimiseen jo parin biisin jälkeen, mutta nämä jatkoivat vielä pimeäntuloon asti.

Joulun jälkeen lähdimme Chitwanin ja Pokharan laajuiselle, vähän yli viikon reissulle äitini ja Kaislan äidin, veljen ja siskon kanssa. Tämä kävi meille hyvin joululomasta, ja tehtiin Chitwanissa jeeppisafari, jota ei oltu tehty aikaisemmin. Pokharassa taas vietettiin uusivuosi, ja koko Pokharan Lakeside oli suljettu liikenteeltä katufestivaalin ansiosta. Uusivuosimeininki tursui joka ravintolasta kaduille asti, ja iltaisin katukeittiöissä kokkailtiin kaikenlaista ruokaa.

Nyt tammikuun lopulla Kaisla lähti Vipassana-meditaatioon, joka kestää 12 päivää, ja Kaisla palaa 25. päivä. Minä olen ollut orpokodilla, ja viettänyt tietenkin vähän omaa vapaata. Tässä välillä koettiin vielä muutama lakko, niitä on viimeaikoina riittänytkin.


Kuva: Lakonajan liikenne, mikä oikeastaan on ihan leppoisaa