Lumbini

Kun lastenkodilla alettiin valmistautua tuleviin kokeisiin ja intoilla hiljalleen Holista, juhlasta josta kerromme seuraavassa entryssä vähän lisää, me päätimme suunnata Lumbiniin.
Lumbini sijaitsee lähellä Intian rajaa, ja on paikka jossa Siddharta Gotama Buddha syntyi. Koska paikka siis sijaitsee niinkin kaukana kuin 280 km päässä Kathmandusta, olimme varautuneet viettämään hyvän osan päivästä bussissa sinne päästäksemme. Ja kuten arvelimmekin, istuimmekin paikoittain ääriään myöten täyteen ahdetussa, kuumassa ja kaupustelijoiden riivaamassa peltipurkissa kokonaisen kymmenen tuntia neljäkymmentäviisi minuuttia ennen kuin pääsimme lopulta Lumbiniin (loppupätkän ainoina matkustajina). Lisäksi luulen että bussissa erittyi jotain aivotoiminnan lamauttavaa kaasua sillä en koko matkan aikana kuin lukenut noin kymmenen minuuttia kirjaa ja loppuajan sitten nukuin tai vain istua möllötin parempaa loppua odotellessa. Meidän etu kuitenkin on että nykyään Lumbiniin pääsee suoraan menevällä bussilla, aiemmin Bhairawasta piti jatkaa pompuikas loppumatka riksalla perille. Oltiin siis perillä hämärän hetkillä vähän ennen kuutta illalla.

Lumbini ei ilmeisesti mitenkään suunnattomasti houkuta turisteja puoleensa, tai ainakaan säästölinjalla eläviä sellaisia, sillä guest houset oli odottamaani kalliimpia (me maksettiin yhteensä 650 rupiaa eli 6,5 € per yö). Minut yllätti myös että läheisyydessä oli vain yksi ravintola, jos ei lasketa hotellin omia mistä ainakaan meidän kokemuksella ei saanut mitään muuta kasvisruokaa kuin chowmeiniä (ei edes daal bhaatia!).
Tämä ruokapuoli oli asia josta jäi vähän negatiivinen jälkimaku. Kun pitää vapaapäiviä niin harvakseltaan kuin minä ja Petri nykyään niin odottais vähän makuelämyksiä. Mutta mitä pienistä.

Itse Lumbinin vetonaula on Maya Devi temppeli, eli Buddhan äidille omistettu rakennus josta löytyy jopa täsmällinen kohta missä Buddhan mamma pusersi itsestään ulos tämän uuden elämän... Se oli ihan nätti paikka, pihalla oli paljon, paljon rukouslippuja ja pieniä, pääosin ajalle vähän ennen ajanlaskua sijoittuneiden luostareiden raunioita ja tietysti lipeviä intialaisia turisteja jotka syö ihmisiä katseellaan ja kysyy saako ottaa kuvia.


Kuva: rukouslippuja ja Maya Devi temppeli.

Minun ja Petrin mielestämme mielenkiintoisempi nähtävyys oli paikan monet luostarit. Niitä löytyi monen maalaisia, näköisiä ja kokoisia. Luostarit oli jaettu paikan eri puolille Theravada ja Mahayana alueisiin, ja lisäksi alueella oli kaksi Vipassana keskusta. Niiden välissä olisi pitänyt liplatella ikuisen rauhan tulen äärellä kaunis keinopuroviritelmä, mutta se oli rempassa meidän siellä piipahtaessamme. Tuli kyllä sentään paloi. Me Petrin kanssa yritettiin kiertää kaikki luostarit läpi kävellen, suunnitelmana kiertää toista puolta ja päätyä kaukana etäisenä hahmona siintävälle maailman rauhan pagodalle, ja kiertää toista puolta takaisin. Todettiin kuitenkin että päivä oli kuuma, luostarit etäällä toisistaan, ja monet luostarit kaiken lisäksi rempassa joten kierrettiin vaan muutamissa sisällä asti ja muita ihasteltiin kauempaa. Täytyy kuitenkin sanoa että välillä oli olo kuin Disney landissä, sen verran huikean ja epätodellisen näköisiä oli jotkut luostarit. Kai niillä on varaa rakentaakin kun ilmeisesti luostarit saavat niin paljon lahjoituksia, kaikissa rakennelmissa porteista ja lyhtypylväistä patsaisiin oli kirjoitettuna kuka sen oli armeliaasti paikalle lahjoittanut. Pakodakin muuten osoittautui olevansa niin kaukana kuin se näyttikin olevan, ja vaikka kuinka ehotin Petrille että mitäpä jos hän kantaisi minut perille niin se ei kuulema käynyt. No selvisin minä hengissä kaikesta huolimatta.


Kuva: Ikuisen rauhan tuli ja sen takana "puro".


Kuva: Petri ja mahdollisesti korealainen luostari.


Kuva: Kaisla ja kiinalainen luostari.


Kuva: Maailmanrauhan pagoda.


Kuva: luultavasti thai-luostari

Tän jälkeen rikottiin vielä hotellin suihku (mikä oli tietenkin puhtaasti Petrin vika), ja Petri yritti leikkiä putkimiestä hetken aikaa kunnes keksi että opiskeleekin yhteisöpedagogiksi, haettiin apua ja päästin lopulta suihkuun.

Paluumatka kesti menoakin enemmän, ja täpötäydessä bussissa meitä viihdytti ihmisten lisäksi kukko joka aiheutti minulle melkein hepulin kun se päätti yhtäkkiä varoittamatta tehdä kamikaze-hyökkäyksen minua kohti ulos kassista mihin se oli sijoitettuna. Tällä kertaa istuimme vieläpä bussissa melkein 12 tuntia, ja meidän kohdaltamme puuttui ikkuna joten saimme nauttia suorasta vedosta ja sen tuomista suloaromeista ja saastehiukkasista suoraan sierainkarvoillemme nautittuna,

Lumbini oli kaikesta huolimatta hieno (ja lämmin <3) paikka, ja siellä olisi varmaan hienoa viettää pidempikin aika. Yllättäen se on kuitenkin myös paikka jonka luulisin olevan kauniimmillaan juuri sadekauden jälkeen turistikauden alkaessa, koko paikka olisi varmasti paljon kauniimpi vihreänä ja kukkivana ja kun puolet paikoista ei olisi rempassa (ja ehkä myös hotellin ravintolasta saisi muuta kasvisruokaa kuin chowmeiniä?).