Elefantteja ja liikenneruuhkia

Luulimme että olimme jo saaneet kokea nepalilaisen perusliikenneruuhkan kun olimme matkalla Chitwaniin minibussilla ja jumituimme ruuhkaan kahdeksi tunniksi vain tuntia ennen kuin meidän piti olla perillä Chitwanissa. Tämä aika meni kuitenkin joutuisasti kirjoja lueskellessa tienpientareella tai auton katolla, tai ihan vain torkkuen. Olimme nimittäin juuri vähän aiemmin kokeilleet "white" water raftingia monsuunin ruskettamassa vedessä, mikä oli vetänyt voimat koko porukasta aika kivasti, sillä tähän matkaan sisältyi paljon isohkoja tyrskyjä, välillä vastavirtaan melomista ja uimista vaatteet ja pelastusliivit päällä (Petri ui kolme kertaa mutta minä vain kerran). Koska kokemus oli hieno ja väsyttävä ei meitä oikeastaan haitannut pätkääkään parin tuntia pidempi odotus, vaikka yllättäen ryhmämme Etelä-Eurooppalaiset valittivat että ei täällä jaksa olla.
Kun pääsimme vihdoin perille Chitwaniin ja saimme omat huoneet joissa oli suihku ja vessa(!) ja illallista niin tuntui kuitenkin aika hyvältä.

Liikenneruuhka matkalla Chitwaniin.

Chitwanissa meillä oli aika kiire aikataulu. Herättiin aamuisin niin että ohjelma alkoi kuudelta tai puoli seitsemältä, lähtö oli jo joskus seitsemän aikoihin. Heti lauantai aamusta lähdimme seitsemältä Chitwanin luonnonpuistoon, jossa jakauduimme kahteen ryhmään joissa kummassakin oli opas ja apuri. Kiersimme pari tuntia "junglessa" ja ihmettelimme melkein kymmenmetristä elefanttiheinää, namasteheinää, perhosia, lintuja ja sen sellaista. Mitään isoja nisäkkäitä ei kuitenkaan onnistuttu näkemään, mikä ehkä saattaa selittyä myös sillä että paikalla oli aika monta muutakin ryhmää, olisi varmaan pitänyt olla hituista aimmin liikenteessä. Petrillä oli kuitenkin kuumeinen olo, joten se ei saanut reissusta kovin paljon irti. Ei ihmekkään, Chitwan on sadekauden aikaan ilmeisen kurja paikka olla sairaana. Vaikka ei urheilisikaan lainkaan niin vaatteet on hiestä märkiä hetkessä. Kun käveli kevyesti parituntia luonnonpuistossa kaiken kasvillisuuden keskellä niin oli kieltämättä olo kuin viidakossa.
Näimme kyllä paluumatkalla krokotiilin joka makasi joessa odottelemassa uimaan eksyviä koiria. Se on kyllä vähän rajamailla lasketaanko tämä eläinbongaukseksi, koska minä en ole ihan sata prosenttisen varma hahmotinko oikein missä sen otuksen pitäisi piileskellä, meni kyllä vähän kylmät väreet kun tiesi että se oli sama joki jonka olimme juuri ylittäneet kanootilla, ja sama joki jossa pari ryhmäläistämme oli kahlannut ja istunut pitkän kävelyn väsyttäminä vähän aiemmin.

Linnunpesiä Chitwanin luonnonpuistossa

Iltapäivällä luonnonpuistoretken jälkeen käytiin vielä katsomassa museo, jossa oli esimerkiksi norsun ja sarvikuonon kuolleina syntyneitä, tai liian aikaisin syntyneitä ja siksi kuolleita poikasia purkeissa, krokotiileja, kilpikonnan kilpiä ym. Mitä viidakosta oltiin löydetty. Tutustuimme myös paikalliseen tharukulttuuriin toisessa museossa.
Elefanttien kasvatuskeskus ja elefanttien kylvetys olivat ehkä kaksi suurta kohokohtaa koko Chitwanin reissulla. Elephant Breeding Centerssä näimme aivan pieniä fantteja (jotka kuulemma painoivat 600-700 kiloa) jotka söivät meiltä keksejä. Toisaalta todistimme kuinka breeding centerin henkilökunta yritti ottaa kiinni pientä elefanttia, jolle piti antaa antibioottiruisku. Heillä on yllättävän kovat otteet, ja sitä jahdattiin ympäri pihaa. Muutkin elefantit stressaantuivat, ja päästivät valtavan kovia mörähdyksiä, ja yrittivät päästä irti kahleista. Tästä sai yksi ryhmäläisistämme negaatiot koko elefanttiturismia kohtaan ja kieltäytyi jatkossa osallistumasta aktiviteetteihin joihin liittyy elefantteja, hänen mielestään elefantteja suorastaan rääkättiin keskuksessa. Itse olen toista mieltä, vaikka itsekin kauhistuin kun miehet yrittivät ottaa kiinni yhtä sairasta vauvafanttia, enkä itsekään pidä siitä että eläimiä orjuutetaan tekemään asioita ihmisille. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kun nämä miehet kerran elävät vuorokauden ympäri norsujensa kanssa ja pitävät huolta niistä (yhtä elefanttia kohtaan on kolme hoitajaa, jotka eivät vaihdu noin vain), ne tietävät mitä tekevät eivätkä halua aiheuttaa turhaa tuskaa norsuille. Mutta en kyllä itsekään haluaisi että 700 kg painava vauvaelefantti liiskaa minut kun yritän antaa sille antibioottia, puhumattakaan että valtava norsulauma jyrää minut kun ne huolestuvat pienokaiset hädästä. No, tämä vapaaehtoinen joka kauhisteli tätä norsujen pitokulttuuria kauhisteli myös että lintuja kuolee sukupuuttoon viidakossa, mutta tupakoi kuitenkin itse ja paljon, ja hän myös syö lihaa. Kaksinaismoralismi?

Petri syöttämässä norsuvauvalle keksiä

Elefanttien kylvetyksessä seuraavana päivänä me pääsimme kiipeilemään näiden valtavien jättiläisten selkään, samalla kun ne suihkuttivat vettä itsensä ja meidän päälle. Pääsin kiipeämään elefantin kärsää pitkin sen selkään, ja välillä ohjaajat saivat elefantin ravistelemaan ihmiset pois sen selästään mukavan vilpoisaan kovasti virtaavaan veteen. Oli kiva kun norsut näyttivät nauttivan kun lopulta heittelimme niiden päälle vettä ja pesimme niitä. Luulen kyllä että ne saivat myös aikamoiset fiilikset meidän heittelemisestä veteen... Välillä kyllä vähän jännätti että entä jos jään norsun alle kun se menee kyljelleen minun ollessa sen selässä ja putoan? Kokemus oli kuitenkin hieno ja ehdottomasti unohtumaton.

Märkä porukka yrittää tasapainoilla elefantin selässä, joka tietenkin aikoo just kellahtaa veteen...


Ryhmäkuva vapaaehtoisista ilman Etelä-Eurooppalaisia sen jälkeen kun fanttikin on jo pesty, ja se vielä kellii vedessä.

Viimeisenä päivänä pääsimme vielä elefantin selkään ja luontopuistoon, tällä reissulla näimme enemmän isoja eläimiä, kuten kaksi peuraa ja sarvikuonon. Matka oli kyllä aika raskas ja pompukas. Oli kuitenkin hieno osallistua myös tähän tapahtumaan. Mielestäni hienointa on että elefantteja ei pomputeta ympäriinsä turistien mieliksi, vaan kaikki aktiviteetit liittyivät ainakin meidän osalta niiden normaaliin arkeen. Norsut kylvetetään jokatapauksessa päivittäin, joten mitä väliä vaikka siellä olisi aina silloin tällöin turisteja selässä. Norsut myös käy päivittäin metsässä syömässä, joten ei se norsulle ole kova rasite että siellä istuu neljä ylimääräistä otusta ihmettelemässä.


Tällä kuvalla ei ole varmaan mitään muuta pointtia kun todistaa että nähtiin me muitakin eläimiä kuin elefantteja... Jee!

Takaisin Kathmanduun tultaessa saimme selville että kahden tunnin liikenneruuhka ei ole vielä yhtään mitään. Jouduimme nimittäin vielä pahempaan liikenneruuhkaan. Viiden tunnin dösämatka venyi 12-tuntiseksi tienpäälliseksi helvetiksi. Tässä vaiheessa paikallisetkin alkoivat olla väsyneitä ja vittuuntuneita, vaikka luulen että yleensä länsimaalaiset flippaavat ensimmäisenä. Polkypyörälläkin olisi päässyt nopeammin, ja kadehdimme suuresti liikenteen seassa puikkelehtivia, päristeleviä moottoripyöriä.
Olimme Petrin kanssa syöneet vain aamiaisen ja ajon aikana pari keksiä, joten kun kymmenen aikoihin pääsimme huoneeseen guesthousissa oli aikamoiset sokerivajarit. Onneksi saksalaisiin leivoksiin erikoistunut leipomo (josta ei muuten saksalaisten mukaan löydy oikeastaan mitään saksalaista) myi minulle puoleen hintaan pari isoa kroisanttia ja bagelia, oli siinä ateriaa 57 rupiin (vähän reilun 50 sentin) edestä! Petrillä ei oikein ollut ruokahalua, vaan halusi mahdollisimman nopeasti nukkumaan, ja nukahtikin melkein heti päästyään peiton alle.