Rakas Buddha

From:
Kaisla Koskelainen,
Nepal

To:
Siddharta Gautama,
Nirvana



Rakas Siddharta Gautama, Valaistunut.
En ole aina tehnyt oikeutta opeillesi, ja haluan tunnustaa tämän sinulle.
Vaikka olenkin aina Vipassanan jälkeen yrittänyt meditoida kaksi tuntia päivässä niin olen luistanut tästä pienimmänkin vatsakivun tai vastaavan tekosyyllä. Ja vaikka neuvoitkin rakastamaan kaikkia tasapuolisesti olen silti kokenut välillä ärsytystä ja inhoa, ja rakkauttakin olen jakanut vain hyvin valittuihin kohteisiin...
Tunnustan sinulle, että viime maanantaina kärsiessäni elämäni ripulioksennuskuumetautia tunsin suurta ärsytystä kaikkia 200 munkkia kohtaan, joita yhtäkään ei näyttänyt kiinnostavan että olisin saattanut kuolla huoneeseemme yksin sairauteeni kun Petri oli ostamassa minulle antibiootteja Kathmandusta. Yritin kuitenkin ottaa sinusta mallia ja vain tarkkailla tätä tunnetilaa reagoimatta siihen (kuin myös vatsani pörinöitä ja kuumehoureitani), mutta voi Gautama kun se on niin vaikeaa! Erityisen hankalaa tästä teki että en millään toivoisi kuolevani (ainakaan yksin paskalta haisevaan luostarin huoneistoon), vaikka oletkin opettanut että kuolemaan tulee suhtautua neutraalisti. Olen myös tuntenut pettymystä itseeni ja muihin, kun kahden viikon jälkeen minkä vietin oppilaidesi kanssa, en saanut heitä kaikkia vieläkään ymmärtämään että peruna ei ole hedelmä ja äiti ei ole eläin eikä esine. Lupaan, että meditointini jälkeen ajattelen tasapuolisella rakkaudella entisistä oppilaistani. Toivon että elämän viisaus saa heidät paitsi lähemmäksi valaistumista, myös ymmärtämään että peruna on vihannes ja mielellään myös sen äitijutun.

Olen huono oppilas, mutta yritän parantaa tapani ja suhtautua esimerkkiisi vakavammin. Olenkin kantanut aina syntymäkaupungissasi vierailuni jälkeen mukanani kuvaa sinusta muistuttamassa minulle opeistasi. Vaikka luulenkin että kyseessä lienee vain symbolinen kuva, sillä epäilen että sinulla ei oikeasti ollut valtavia roikkukorvia ja nystyrätukkaa? Ei sillä että siinäkään olisi mitään pahaa, neutraalisti suhtaudun tähänkin!

Luulen että tänään olen taas päässyt askeleen verran eteenpäin opinnoissani. Vaikka olen valtaisan ripulikuumeoksennustautini jälkeen kärsinyt huonovointisuudesta, en tänään kertaakaan valittanut joutuessani istumaan ahtaassa paikallisessa bussissa, niin että vieressäni ikkunassa oli jonkun (tasapuolisesti häntäkin rakastamani) henkilön oksennusta, ja edessäni hattuhyllyllä jouduin katselemaan kuolleen kanan jalkoja. Tutkiskelin vain neutraalisti tuntemuksiani koko bussimatkan. Yritin parhaani mukaan kokea empatiaa: häntä kohtaan joka on joutunut oksentamaan ikkunaan, ja sitä kuollutta kanaa kohtaan joka joutuu matkustamaan tässä haisevassa bussissa kanssani. Toivottavasti hänellä on parempi seuraava elämä. Olenkin saavutuksestani aika ylpeä, mutta mielessäni herää epäilys että teenkö väärin reagoidessani tähän tunteeseen kirjoittamalla siitä sinulle?

Toivon paljon voimia ja rakkautta kaikille esimerkkisi seuraajille ympäri maailmaa. Erityisesti (mutta tasapuolisessa mielessä) Tiibetiin, toivottavasti kaikista kidutuksista ja nöyryytyksistä kärsiminen kymmeniä vuosia on antanut teille voimaa valaistua tässä elämässä tai ainakin paremman seuraavan elämän. Jos joudutte tyytymään parempaan seuraavaan elämään, niin toivon että pääsette paikkaan jossa ei tarvitse juoda voiteetä, koska sairauteni jälkeen olen todennut sen olevan niin kammottavan pahaa että toivon ettei kenenkään tarvitsisi sitä väkisin juoda, ja saavan siitä tarpeettomia negatiivisia tunteita tarkkailtavaksi.

Just observe.

Tasapuolisella rakkaudella,
Kaisla



Löysimme mäiltä luolan päivää ennen lähtöä Pharpingista


...ja tämän jälkeen nautimme sivistyneesti inkivääriolutta rinteellä jossa tuoksuttelimme yhtä Nepalin ominaishajua:roskaaroskaaroskaa.




Kaikki eivät epäonnistunut surullisesti kokeessamme! Wuhuu!



Munkit ja ei-munkit voivat leikkiä yhdessä hiekkaleikkejä


Petri ja kultainen patsas (kuka muistaa kuka on kuvattuna luostareiden patsaissa aina Buddhan hänestä katsoen oikealla puolella? Minä en ainakaan)


Kaisla ja maalaus



15 metrinen kultainen Buddha...


Munkkienkin pitää tiskata

Luostarielämää

Viime maanantaina, pienen säädön jälkeen aamu kahdeksan viisitoista lähdettiin ajelemaan pitkin hurjia mäkiteitä kohti Pharpingin kylää. Silmissämme kiilteli kuvat luksusmajoituksesta, ja herkullisista ruuista. Olimmehan kuulleet moneen kertaan kuinka Nepalin luostarit on niin rikkaita, ja kerran yhden kokemuksenkin vapaaehtoistyöstä luostarista. Vajaan tunnin ajon jälkeen päädyimme sitten Neyndotashi Choeling Monasteryyn (paitsi että siinä vaiheessa emme vielä tienneet minkä nimiseen luostariin olimme tuleet, informaation kulku nepalissa *sydän*). Täällä meitä vastassa piti olla henkilö jonka nimi on vähän niin kuin Rafting, mutta hän ei ollut. Siksipä saattajamme ICYE:ltä keksi meille huoneen, jossa voimme säilyttää tavaroitamme kunnes tämä Koskenlasku tulee paikalle, samalla kiersimme katsomassa alueen läpi. Kun tämä saattajamme sitten pian lähti, jäimme tähän huoneeseen odottamaan Koskenlaskua saapuvaksi.


Kuva: munkit värittää

On vaikea kuvailla miten levällään huone oli. Lattialla oli maalitahroja ja muita epämääräisiä läiskiä, sänkyjen alla oli nyrkinkokoisia pölypalloja, nurkissa oli kuolleita kärpäsiä, kaoottisen ja pölyisen sängyn vieressä on edellisen vapaaehtoisen roskia (hän oli ilmeisesti saksalainen, sillä seinällä roikkui saksankielinen euroopan kartta) ja ovenraosta kurkisti päästäinen, joka ei kuitenkaan uskaltautunut huoneeseen sisään. Tällöin kello oli jotakuinkin kymmenen. Noin kello viisi lähdemme harhailemaan ulos, miettien että kiinnostaakohan ketään täällä meidän olemassaolo kun yht´äkkiä meitä vastaan kävelee tyyppi joka sattuu kysymään että olemmekohan me vapaaehtoisia. No kyllä olemme! Hän kysyy missä huoneessa olemme, ja näytämme hänelle, ja yritämme selittää että meidän ei kai kyllä pitänyt jäädä tähän huoneeseen... Mutta tämä tyyppi rientää jo hakemaan meille petivaatteita levällään oleville sängyille. Saamme juuri ja juuri kysyttyä meille avaimen ja lukon huoneen oveen ennen kuin hän jo kiitää kohti mustaa aukkoa, mistä lienee tullutkin kun häntä ei monesti senkään jälkeen ole näkynyt.

Seuraavana päivänä yritämme alkaa opettamaan. Olemme vähän pulassa, sillä emme ole saaneet keneltäkään avainta kirjaston oveen jossa luostarilla säilytetään kaikkia opetusvälineitä, sisältäen tällaiset mitättömät pikku jutut kuin taululiitu ja oppikirjat. Opetamme koko 8-12 opetusjakson kirjoittaen lapsille käsivoimin harjoituksia vihkoon. Lapsia on luokalla noin kymmenkunta, ja ensimmäiset heistä on aina jo valmiita ennen kuin olemme edes ehtineet kopioida tehtävää kaikille. Jes.


Kuva: Petri opettaa

Seuraavana aamuna olemme itkun partaalla. Olemme nyt kaksi päivää yrittäneet saada avainta kirjastonoveen munkeilta, jotka selkeästi eivät joko puhu englantia tai muusta syystä halua kommunikoida meidän kanssamme. Tunnin pitäisi alkaa, mutta minä sanon että en aio mennä pitämään toista tuntia ilman mitään välineitä. Pitää sitä liitu ainakin saada.
Soitamme ICYE:n vastaavallemme henkilölle. Hän ei vastaa. Soitamme opettajallemme joka opetti meille elokuun alussa nepalia, wuhuu, hän vastaa! Selitämme tilanteen, ja hän lupaa tulla käymään jos asia ei ratkea. Tässä vaiheessa lapset jo kolkuttaa ovella: "No English?". Joo, tullaan kun saadaan kirjaston avain. Vartti tästä niin saadaan avain kouraan.

Kysymys: Kuinka hankalaa on luostarissa saada avain opetusvälinevarastoon?
Vastaus: Hyvin hankalaa, MUTTA ei mahdotonta!

Okei, tän jälkeen asiat on alkanut mennä ihan hyvin. Mutta täytyy mainita että hehkutukset Nepalin luostareiden rikkauksista tässä tapauksessa yltää vain Gompaan, jossa on hiton iso kultainen (tuskin koko kultainen kuitenkaan) Buddha patsas, ja muita hienoja juttuja. Asuinsijat on rakennettu arkitehtuuriseksi ihmeeksi niin että tästä muodostuu joka päivä varsinainen tuulitunneli, ovet paukkuu rytinällä ja käytävillä sekä huoneissa leijuu ihana urean ja ulosteen tuoksahdus. Näistä viehkeistä tuoksuista saat nauttia myös visiteeressasi ovettomissa ja likaisissa suihkuissa julkisessa vessatilassa. (Petrillä on ollut nuha, joka estää häntä haistamasta mitään. Siunattu mies!)


Kuva: Tältä näyttää Gompa aamuauringon valossa

Mitäs sanoisin ruuasta? Aamupalaksi nautimme seitsemän aikaan kuivaa tiibetiläistä leipää hillolla tai ilman. Jos mietit miltä tämä herkku maistuu, niin se maistuu about samalta kun teet leivän vehnäjauhoista ja vedestä etkä lisää mitään ja paistat paistinpannulla. Tämän seurana nautimme teetä joka ilmeisesti on tiibetiläistä voiteetä. Tätä en voi kuvata muulla sanalla kuin "omituista".
Kahdeltatoista syömme lounasta, joka on toistaiseksi lähes poikkeuksetta ollut riisiä jonka seurana on kummaa vihreää, vähän limaiselta maistuvaa juttua missä ei ole muuta maustetta kuin lievästi vihreää chiliä. Tästä vihreästä ällölöllöstä tulee minulle mieleen jotkut vipassanaruuat, ja en pidä siitä ollenkaan. MUTTA luostarilla on oikeaa daalia, missä on oikeasti linssejä! Siitä tykkään.
Illalliseksi klo 17:30 on riisiä ja yleensä vähän parempaa currya, missä saattaa olla kukkakaalia ja perunaa. Se on namnam.

Kysymys: Onko Kaisla ja Petri kuullut virheellistä informaatiota Nepalin luostareiden överirikkauksista TAI onko Kaislalla ja Petrillä vain huono tuuri?
Vastaus: Ehkä. Ehkä. (lisää tähän intialainen "head wobble" eli päänheilutus)


Mitä muuta? Luostari ei itseasiassa ole Pharpingissa, vaan Bhanjangissa. Täältä kävelee noin 40 minuuttia Pharpingin kylään. Täällä on monia muitakin luostareita, ja alueella elää paljon tiibetiläisiä (kuin myös tässä luostarissa). Täältä on kauniit näkymät Kathmandun laaksoon, ja täällä tuulee reilusti - johtuisko koska olemme mäen päällä? Pharpingin kylä on meistä kiva paikka, ja varmaan olis aika hyvä mahdollisuus sellaisille matkaajille jotka haluaisivat nähdä vähän Nepalin kyläelämää, mutta joita ahdistaa matkustaa koska kylissä ei keskimäärin ole kauheasti guest houseja, ravintoloita ja sensellaista.


Kuva: Peltonäkymä etelässä, näin se maa ryöstöviljellään ja aavikoituu. Mutta näyttää se silti nätiltä.

Valituksesta huolimatta tykätään olla täällä. Tämä on varmasti ihan mukava tapa viettää vielä reilu viikko, ja tän jälkeen osaa katsoa Aishworya elämääkin uudessa valossa. Erityisesti minua yllättää että minusta on ihan mukavaa opettaa, siis se on ihan yllättävän mukavaa! Kuka olis osannut arvata että minusta on mukava kirjoitella liitutaululle ja mennä neuvomaan kun joku kysyy "Miss" (tai valitettavasti ehkä vielä useammin "Madam")? Petriäkin on puhuteltu ensimmäistä kertaa "Sir"iksi, mikä on saanut hänessä parran kasvamaan ja halun kilpailla toisten urosten kanssa.

Kysymys: Ovatko Petri ja Kaisla ottaneet sokkona riskin, hylänneet cityelämän ylellisyydet karuun kyläelämään, kohdanneet odottamattomia vaikeuksia ja kuitenkin saaneet aikaiseksi miellyttävän ja palkitsevan kokemuksen?
Vastaus: Kyllä! Jee.