Mäiltä vuorille

Lastenkodilla onkin ollut viimeaikoina vilskettä ja vilinää, kun tänne tuli neljä lasta lisää huolimatta siitä että täällä on jo paikat täynnä. Periaatteessahan siis tänne mahtuisi 36 lasta, mutta meidän tekemän listan mukaan täällä pitäisi olla paikalla 43 lasta. Onneksi kaikki ei ole täällä kerralla paikalla, vaan muutamat lapset on omilla tai host-perheemme sukulaisilla kylässä! Ei tässä muuten ongelmaa ole mutta nukkumapaikkoja ei vaan riitä kaikille. Aiemminkin lapset on nukkuneet kaksi samassa sängyssä, plus että kaikki pienimmät kuusi lasta jakaa saman sängyn. Nyt lapsia nukkuu vähän miten sattuu, mutta kyllä kai sopu tilaa antaa, toivotaan.

Jännää ja kammottavaa on myös ollut se että eräänä päivänä taannoin kurkistettiin lasten suihin, ja järkytyttiin pahanpäiväisesti. Lapsilla on periaatteessa olemassa hammalääkäri, mutta koska rahaa ei ole niin heitä ei voi kun viedä sinne kauhisteltavaksi, erityiseen hoitoon ei ole rahaa. Siksi me neljä suomalaista vapaaehtoista otettiin projektiksi yrittää kerätä rahaa että edes pahimmat tapaukset saataisiin hammaslääkäriin. En nimittäin ollenkaan ymmärrä miten lapset pystyvät syömään kun takahampaat on joillain ihan mädät!
Myös toisenlaista varainkeruuta suunnitellaan, kun ilmeisesti joulukuussa järjestämme Thamelissa varainkeruuillan. Saamme olla tätä suunnittelemassa ja järjestämässä, joten hauskaa! Tästä tapahtumasta saadut rahat ei kuitenkaan mene hammaslääkäriin, vaan yritetään saada tarpeeksi rahaa jotta lapset pääsis kouluun myös ensivuonna.

Tämä lastenkoti on kieltämättä yksi Nepalin parhaimpien joukossa, täällä on lapsilla asiat tosi hyvin, lahjoitetut rahat käytetään lapsiin eikä kukaan vedä välistä, ja vapaaehtoiset on ollut täällä tietämämme mielellään. Kuitenkin täällä on pulaa tosi perusasioista, kuten että sänkyjä ja tilaa sängyille on liian vähän, kouluunpääseminen ei ole aina ihan varmaa ja perusterveydenhuolto on vähän niin ja näin. Silti nämä lapset on monet luokkansa parhaita koulussa (yksi palkittiin koko koulun parhaana oppilaana vähän aikaa sitten), kaksi täällä olevista pojista käy joka aamu viidestä kahdeksaan jalkapalloharkoissa ja yrittää päästä maan juniorijoukkueeseen ja sitä rataa. Tästä ehkä kertoo paljon se mitä Aamaa sanoo usein, raha ei ole tärkeää. Tai ei ainakaan tärkeintä.

Meillä on ollut Petrin kanssa myös jännää vapaa-ajalla, kun Marianne ja Outi päätti lähteä trekkaamaan, niin me hypättiin paikalliseen bussiin ja mentiin Bhaktapuriin ja sieltä Nagarkotiin. Bhaktapur on vanha kaupunki, jonne sisäänpääsy maksoi 750 rupiaa (semmoinen 7 euroa, eli täällä päin aika kallista!), mutta oli siellä sit sen rahan edestä ikivanhoja temppeleitä ja muita rakennuksia. Me sattumoisin nukuttiin guesthousessa, jonka vieressä oli joku aukio jossa oli jonkinsorttisia rukouskelloja mitä tyypit kävi tökkimässä iltamyöhään, ja aloitti aamulla uudestaan siinä neljän maissa. Vierailtiin siellä myös buddhalaisessa luostarissa, mikä oli hienoa. Ollaan nimittäin haaveiltu että voitaisiin tehdä parin-kolmen viikon vaihto keväällä luostariin, vaikka se maksaakin vähän ekstraa (itseasiassa 50 dollaria viikossa per nenä). Siksi eritoten Kaisla fiilistelee jo valmiiksi vaihtoa. Siellä oli eräs 35 -vuotias naismunkki, joka näytti meille paikkoja, muunmoassa rukoushuoneen jättimäisen Buddhan, ja selitti kauhean iloisena monesta asiasta, vaikka ei osannut englantia paljon ollenkaan. Meille myös tarjottiin hyvää mustaa teetä, ja näytettiin valokuvia ja vaikka mitä. Aivan ihanaa, että meille randomille tyypeille, jotka marssii luostarin pihaan ilmoittamatta mitään ennalta jaksetaan nähdä vaivaa noin paljon!


Bhaktapur


Nämä ei ole pilviä. Vuoristonäkymä Nagarkotista

Nagarkotkin oli tosin hämmentävä paikka. Se on pieni kylä mäen päällä 2000 metrin korkeudessa, vähän yli 30 km päässä Kathmandusta. Siellä ei oikeastaan mitään muuta ollut kun läjä guesthousseja ja hotelleja. Sekä tietysti tajuttomat näkymät Himalajoille ja uskomattomat auringonlaskut ja -nousut. Siellä sit tuli käveltyä mukavasti rinteillä kun ei ollut muuta tekemistä Himalajojen valokuvaamisen lisäksi, auringonlaskua odotellessa. Illalla meille tosin järjesti erilaista aktiviteettiä huoneeseen ilmaantunut jättimäinen hämähäkki (se oli yhtä iso, jos ei isompi, kuin huoneesta löytynyt tuhkakuppi). Eritoten Kaisla oli äärimmäisen iloinen että saisi semmoisen kivan nukkumakaverin huoneeseen, kun säikkyy pienempiäkin monijalkaisia nilviäisiä.
Aamulla oli vähän pilvistä joten ihan parhainta auringonnousua ei näkynyt, mut kun aurinko nousi vähän enemmän, pilvien yläpuolelle niin oli sekin häkellyttävää, ja kutakuinkin sen arvoista että oltiin herätty jo vähän ennen viittä, mikä ei ollutkaan tarpeellista kun oli sen verran pilvistä ettei viitsitty kävellä liian aikaisin hyville auringonnousupaikoille.


Auringonlasku Nagarkotissa


Auringonnousu Nagarkotissa

Himalajojen näkemisestä häkeltyneinä päätettiin mekin että halutaan trekkaamaan mahdollisimman pian. Siksi käytiinkin varaamassa bussiliput Pokharaan ensi tiistaille, heti päivä tai pari sen jälkeen kun ollaan uusittu viisumimme täällä. Vietetäänkin siis meidän "sata päivää Nepalissa" juhlaamme varmaan jossain Annapurnan juurella, tai kenties jo määränpäässämme perusleirissä n.4100 metrissä. Palaamme siis luultavasti blogissa asiaan parin-kolmen viikon päästä, kun olemme palanneet tältä rääkiltä toivottavasti hengissä.