Kuva: Banaaniarmeijan sulkeisharjoitukset
Välillä on saanut ehkä pieniä valaistuksia siitä, mitä lapset ehkä ajattelevat meistä. Monet saattavat pitää meitä rikkaina, mikä aiheuttaa välillä odotuksia meidän järjestämien tapahtumien suhteen. Esimerkiksi syntymäpäivä/läksiäisjuhla taisi olla joillekin vanhemmille pettymys, vaikka me panostettiin mielestämme koristuksiin ja ruokaan hyvin. Jotkut saattavat taas pitää Suomea jonkinlaisena maanpäällisenä paratiisina. Kun kerroimme, että jotkut meistä ovat tehneet työtä puutarhalla, kaupan kassalla tai muussa perusduunissa, jotkut olivat aivan äimänä että sellaisia töitä voi tehdä Suomessakin. Jotenkin vanhemmille lapsille pitäisi saada selitettyä, että Suomessa me teemme hitosti duunia koulutuksen ja elämisen eteen, eikä elämä aina ole helppoa sielläkään, vaikka Nepali olisikin mitä se on.
Toisaalta Suomessa on tottunut sellaiseen perusharmaaseen tylsyyteen, mutta täällä käytetään värejä ja koristeita ronskein ottein. Etenkin nyt kun juhlitaan Divalia, valon juhlaan, talojen seinillä näkee valtavasti värikkäitä lamppuja ja kynttilöitä. Muutenkin jokapäiväisessä elämässä käytetään paljon värejä, ja niillä on omat merkityksensä eri tilanteissa. Nepalilaiset varmaan kuolisivat tylsyyteen luterilaisessa jumalanpalveluksessa.
Kuva: LäksyjäAika festivaalien välissä meni meidän perushommaa tehdessä. Olemme motivoineet lapsia tekemään läksyjä, mikä vaatii välillä mielikuvitusta. On vain surullista nähdä, kuinka neljävuotias lapsi itkee läksykasan edessä ja pitäisi itseltään löytää sydäntä patistamaan häntä tekemään ne ennen iltaa. Nuorimmat lapset tarvitsevat todella paljon henkistä tukea, koska muuten he kiemurtelevat ja tekevät aivan muita juttuja.
Vapaa-ajan toimissa me monesti luetaan lasten kanssa kirjoja ja lehtiä englanniksi, pelataan lautapelejä tai jotain muuta vastaavaa. Monet lapset tulevat meidän luoksemme pyytämään osallistumaan, vaikka periaatteessahan se pitäisi mennä toisin päin! Suomessa olisi vaikea uskoa lasten ottavan ulospäin näin herkästi kontaktia. Kyllä täälläkin osataan toisaalta olla yksin ja tapella, ja näitä asioita täytyy osata ratkoa. Monesti lisämaustetta meidän työhömme tuo se, että monilla lapsilla saattaa olla traumaattinen menneisyys tai muuten ongelmia perheen kanssa, joskin tämä on helppo unohtaa kun lapset ovat niin iloisia ja eläväisiä eikä aiheet ymmärrettävistä syistä ole usein puheena.
Kuva: Auringonlasku Swayambhunathin (Apinatemppelin) huipultaTekisi mieli keksiä lapsille yhtä kehittävää ja osallistavaa toimintaa kuin Suomessa tekisimme, mutta meillä on vaikeuksia aina ymmärtää orpokodin sisäistä logiikkaa. Luonnolliset tekijät, kuten käytettävän tilan vähyys ja lasten määrän ja ikäeron suuruuden poislukien välillä meidän esimerkiksi täytyy olla varoittamatta kesken leikkien aivan hiljaa, ollaan ymmärretty että tämä johtuu siitä että meteli häiritsee naapureita, mutta nämä hiljaisuushetket on ihan irrationaalisia. Välillä taas kaikki komennetaan päiväunille tai sitten onkin yhtäkkiä joku tilaisuus jota pitää juhlia. Monesti myös jos orpokodilla on vieraita, nuorimmat lapset komennetaan laulamaan näille vieraille, vaikka läksyjenteko olisi kesken. Toivottavaa olisi, että päästäisiin tähän sisäiseen logiikkaan mukaan vielä syvemmälle tasolle.
Kuva: Sadhut toivottavat teille hauskaa Divalia!
Hei,
VastaaPoistaKuvasta 'Sadhut toivottavat teille hauskaa Divalia': Onko kuvassa yksi 'siviili' pyhien miesten (sadhujen?) vieressä? Mikä on Divali?
Ananaksen sadonkorjuujuhla?
Minulle selkisi vasta viime viikolla, mikä on hallan ja pakkasen ero. Ja nyt osaan varmuudella sanoa, että pientä pakkasta on välillä ollut, tosin aika harvoina öinä. Lunta tupsuteli edellisellä viikolla pikkuruisesti, mutta vielä useissa puissa on lehtiä - ja vielä vihreitäkin.
Aurinko nousee vasta klo 8 jälkeen ja laskee klo 18 - siksi aloin virittelemään syysvaloja tänään. Harmikseni totesin, että kissat olivat tuhoneet led-valoverhon... aargh!
Kauniita ja terveitä päiviä sekä turvallista oloa teille toivoopi
anne-täti
Sadhujen kanssa poseeraa meidän vapaaehtoistoveri Marianne. Mariannella tosin on suunnilleen yhtä pitkät rastat kuin pyhillä miehilläkin!
VastaaPoistaDivali on valonjuhla, joka muistuttaa vähän meidän uutta vuotta. Täällä paukuteltiin viikonlopun ajan kauheasti raketteja, niin että korvissa soi. Täällä raketit ei edes valtaosin ole näyttäviä, vaan nimen omaan kuuluvia! Divalin aikaan lapset kiersi naapuritaloja läpi ekana iltana laulaen ja tokana iltana tanssien. Sit naapurit sai lahjoittaa rahaa tai herkkuja lapsille. Tää oli aika rankkaa, sillä vanhimmat lapset kiersi taloja kuusikin tuntia, kun jokaisen talon luona viivyttiin kymmenestä minuutista pariin kymmeneen minuuttiin.
Täällä on pari tuntia valoisampaa päivän aikana kuin siellä, aurinko nousee jo ennen kuutta, mutta laskee nopeasti kuuden jälkeen illalla, ja sit onkin ihan säkkipimeää. Me oltiin Petrin kanssa pienessä kylässä Nagarkotissa viikonloppuna, kylä sijaitsi ihan mäen huipulla vähän yli 2000 metrissä, ja sieltä oli upeat näkymät Himalajoille ja sieltä näkyi upeat auringon lasku ja nousu. Tästä kyllä varmaan laitetaan blogiin kuvia vähän myöhemmin, kunhan vain ehditään kirjottamaan asiasta ensin :)
heippa! haluaisin kommentioda kans tanne jotai ja nyt tuli semmoinen lause eteen, jota en ihan ymmarra. siita etta halauaisin tarkentaa mita te meinaatte, ku lukee et suomessa teemme "hitosti duunia koulutuksen ja elamisen eteen" ei o jotenkin vaan musta yhtaan verrattavissa nepalilaiseen vastaavaan? suomessa on kuitenkin ilmainen koulutus ja saa viela opintotukeakin joten asiat on aika eri... ja vaikka maki olisin paljo koyhempi ni mul on silti varaa lahtea matkustamaan nepaliin (koska koulu maksaa). vaikka sinansa elaman helppoudestahan jos puhutaan niin sehan on paljon asenteesta kiinni. muuten en malta ootta nahda kuvia nagarkotista!
VastaaPoistaAika turhauttavaa jos kuvittelit minun haluavan vertaavan Suomea ja Nepalia toisiinsa. Ne ovat saman kayran kaksi eri paata, ja vertaaminen on suhteellisen hyodytonta. Kyse on pikemminkin ihmisten subjektiivisesta kokemuksesta, joka on kuitenkin loppujen lopuksi kaikista tarkein. Vaikka elama Suomessa onkin monilla tavoin helpotettuja, ei se tarkoita etteivat ihmiset tuntisi oloaan vasyneiksi, turhautuneiksi tai masentuneiksi. On Suomellakin ongelmansa, jotka ovat lansimaista laatua, ja Nepalissa taas ongelmat ovat enemman kehitysmaille tyypillisia. Haluan tuntea, etta pystyn kertomaan orpokodin lapsille omista ongelmistani ilman, etta koen lansimaisen ihmisen syyllisyytta omasta rikkaudestaan. Mielestani myos omien kokemusteni jakaminen on tarkeaa, jos lapset jakavat omia tarinoitaan ja tunteitaan minulle. Mina olen tehnyt hitosti duunia oman koulutukseni ja elamiseni eteen, ja tunnen monia muita jotka ovat selvinneet rankemmastakin kuin mina. Minusta on tarkeaa, ja halusin vedota jollain tasolla lukijoihinkin etta etsii ne ongelmat ja epakohdat myos lahelta, eika vain kaukaa. Ihmiset voivat myos tuntea yhta voimakkaasti olivat he sitten orpoja Nepalissa tai opiskelijoita Suomessa, oma inhimillinen kokemus on aina se tarkein ja rikkain asia, jonka voi jakaa ja vastaanottaa.
VastaaPoistadear petri, ok luin tekstin uudelleen ja kylla mulle jai semmoinen kuva etta siina verrataan. ei ehka niinkaan sitten nepalia ja suomea, vaan nepalilaisen lapsen kanssa kommunikointia verrattuna suomalaisen kanssa ja kyseessa suhteellisuudentaju. tuli sellainen olo ja en ymmartanyt miten noin voi asetella.
VastaaPoistamutta siis
haluaisit selittaa lastenkodin [oot muuten kayttanyt sanaa 'orpokoti' tekstissasi, krohomm ;)] lapsille, etta elama ei ole helppoa suomessakaan. koska kaikki on suhteellista, jepjep :). mut mun ajatuksena ihmtetytti, etta sita on musta vaikea selittaa suomalaisille lapsillekaan. siis painvastaisesti etta elama voi olla myos erittain onnellista kehitysmaassakin? ei sita valttamatta ymmarreta suomessakaan.
mut siinapa haastetta kerrakseen! ;)
/marianne